Lapset

”Pyhää melua.” Näin kerrotaan erään kirkonmiehen kommentoineen lasten ääniin jumalanpalveluksessa. Näin mekin haluamme suhtautua. Lapsilla on oma tärkeä paikkansa seurakunnan elämässä.

Jeesus rakasti lapsia. Raamatussa kerrotaan,  miten Jeesus jopa nuhteli opetuslapsiaan, kun nämä aikoivat estää äitejä tuomasta lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi. Seurakuntamme elämässä haluamme huomioida lapset ikätasoisesti, välittää heille sanomaa Taivaan Isästä ja antaa eväitä elämää varten.

Pyhäkoulu sunnuntaisin klo 11 jumalanpalveluksessa

Sunnuntaisin noin klo 11.30 alkaa kuulua pienten jalkojen kopinaa, kun lapset lähtevät omaan kokoontumiseensa, pyhikseen. Pyhäkoulussa lapset kuulevat rakastavasta Taivaan Isästä ja heille tulevat tutuiksi Raamatun tärkeimmät opetukset ja monet kertomukset, joita havainnollistetaan kuvien, nukketeatterin, näyttelemisen, toiminnan ja keskustelun avulla. Lisäksi laulamme, leikimme ja askartelemme.

Vastuuhenkilöt: Johanna Ryhtä, p. 040-964 3248

Royal RangersRoyal_Rangers.svg

RR-toiminta on monipuolista kerhotoimintaa, jossa on mukana myös aimo annos seikkailua ja toimintaa! Royal Rangersit kokoontuvat lauantaisin erikseen ilmoitettuina aikoina.

Vastuuhenkilöt: Marita Rasila, p. 040-724 8719

Lapsikuoro

Seurakuntamme lapsikuoro on mukana valtakunnallisessa Jippii-lapsikuorotoiminnassa. Jippii-kuorotoiminnasta voit lukea lisää Jippii-kuorojen sivulta: http://www.jippiimissio.fi.

Syksyn 2017 aikana kuoro on tauolla.

Vastuuhenkilö: Suvi Hintsanen, p. 050-453 1533

Kids action campKids’ Action -tapahtumat

Neljä kertaa vuodessa järjestettävät Kids’ Action -tapahtumat tarjoavat monenlaista tekemistä, yhdessäoloa sekä opetusta tärkeistä Raamatun asioista. Tapahtumat järjestetään yhdessä Forssan vapaaseurakunnan ja kaupungin kanssa. Kuvia aikaisemmista tapahtumista sekä tietoa tulevista jutuista löydät Kids’ Action Forssan Facebook-sivuilta.

Vastuuhenkilö: Leea Kantelus, p. 045-236 6522

Lastenleiri

Kesällä pidettävä lastenleiri on monelle kesän odotettu kohokohta. Hyvät kaverit, monipuolista ohjelmaa, uintia & saunomista, lasten raamikset, iltanuotiot ja monet muut asiat tekevät leireistä unohtumattomia kokemuksia. Kuvia kesän  leiriltä pääset näkemään tästä.

Forssan helluntaiseurakunta