Seurakunnan alkuvaiheita
Forssan Helluntaiseurakunnan toiminta alkoi kesällä 1938. Toiminta oli alkuvaiheissaan pääasiallisesti Portaan kylällä Tammelassa. Seurakunnan perustaja oli Urho Lähde, joka aluksi Karkkilasta päin kävi täällä polkupyörällä postiljooni Oskar Backan kanssa kokouksia pitämässä.
Molemmat veljet kuuluivat Helsingin Saalemiin. Viidenkymmenen kilometrin yhdensuuntainen matka taittui omalla polkupyörällä, joka oli ostettu Pietarsaaresta Sandfrid Matsson’in pyöräliikkeestä vähittäismaksulla.
Jonkin ajan kuluttua Urho Lähteen majoittajaksi Forssassa alkoi eräs pelastusarmeijaan kuuluva vanhempi sisar. Ensimmäisiä johtavia veljiä oli: Eemeli Niemelä, Kosti Peltola, Jalmari Olkkola, Kalle Kolismaa ja Filemon Ruohotie. Mainittavia evankelistoja seurakunnan työssä ovat olleet: Helmi Nurminen Helsingin Saalemista ja Aili Nikander Karkkilasta. Siihen aikaan kokoonnuttiin kodeissa, Kalliomäessä 3:lla linjalla leipurin pakarihuoneessa ja Karhukadulla Saukkolan koulussa.
Herätys kosketteli silloin myös Forssan poliisivoimia. Kolme poliisia ja heidän perhekuntalaisiaan tuli uskoon. Menivät kasteelle ja liittyivät seurakuntaan. Uskoon tuli myös naapuripitäjän Jokioisten lukkari ja herätys eteni myös Somerolle.
Vuonna 1940 pidetty kastekokous on erikoisesti jäänyt joidenkin mieleen. Samanaikaisesti kun tilaisuus alkoi, oli paikkakunnan kirkkoherra järjestänyt hautausmaalle ensimmäisessä sodassa kaatuneiden muistotilaisuuden. Silloin Saalemin torvisoittokunta alkoi Lamminrannan hyppytornin ylimmältä telineeltä soittaa, ja kohta saapui suuri yleisö (yli100 ihmistä) katsomaan kastetilaisuutta, jossa kastettiin 4 uskovaa. Tämän kertoi yksi siinä tilaisuudessa kastetuista, seurakuntamme jäsen Hanna Willberg. Hänestä tuli sitten seurakunnan rahastonhoitaja. Forssan palopäällikkö Salonenkin kastettiin ja joidenkin ihmetellessä sitä, sanavalmis Lähde sanoi: ”Totta kai palopäällikkö meni kasteelle se kun ei pelkää tulta eikä vettä, ja molempia tämä herätys tarjoaa Jeesuksessa Kristuksessa.”
Toiminta laajenee
1950-luvulla oli seurakunnassa noin 60 jäsentä. Saarnaajana oli Veikko Tynkkynen. 1950 luvulla vieraili maassamme ulkomaalaisia puhujia mm. Tommy Hicks, Oral Roberts ym. Suomessa oli herätyksen aikaa, sitä koettiin myös Forssassa ja sen ympäristössä. Silloin kokoonnuttiin vuokrahuoneistossa Kauppakatu 22:ssa, paikassa jossa nykyisin toimii Laineen hautaustoimisto. Niihin aikoihin ei vielä pidetty Forssan Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella päiväkokouksia, mutta pian toiminta laajeni niin, että päiväkokoukset pidettiin rukoushuoneessa ja iltakokoukset kauppalassa jossain julkisessa kokoontumispaikassa. Saarnaajana toimi Vilho Lahti ja hänen jälkeensä Mikael Martiskainen.
Ensimmäinen oma rukoushuonerakennus ostettiin Karhukatu 13:sta Pieni talo, johon jotenkin mahtui siihen aikaan seurakunnan väki. Vuonna 1961 seurakunnan vanhimmat lähettivät kutsun puutarhuri Sakari Saariselle Hämeenlinnan Saalem-seurakuntaan ja pyysivät häntä tulemaan seurakunnan paimeneksi. Saarinen saapuikin ja alkoi työn Forssassa. Vuonna – 64 seurakunnassa oli yli 100 uskovaa, vaikka samoihin aikoihin järjestäytyi Somerolle Helluntaiseurakunta, johon siirtyi Forssan jäsenistä 10 uskovaa.
Näinä aikoinan lastenleiritoiminta aloitettiin ja seurakunnalle hankittiin evankelioimisteltta. Parhaimpina kesinä se oli toiminnassa 14 viikkoa. Lähetystyö laajeni. Kannatettiin Tynkkysiä Thaimaahan ja Ropoja Japaniin. Työalueeksi oli vähitellen muodostunut Forssa, Tammela, Humppila, Jokioinen ja Ypäjä. Työalueemme on sama vielä tänä päiväkin.
Karhukadun rukoushuone tuli sitten pieneksi ja alettiin katsella uutta. Saarinen löysi sopivan Hämeentie 25:stä. Kaupat sovittiin E.V. Laihon kiinteistötoimiston välittämänä puhelimitse talvella -69 ja näin edellinen rukoushuoneemme siirtyi meille 77.000:- markan hinnalla. Suuritöisten korjausten jälkeen v.-70 maaliskuussa seurakunta sai muuttaa siihen. Herätystä ei kovin ollut siihen aikaan, mutta seurakunta kasvoi jonkin verran Forssassa, kun väkeä siirtyi muualta teollisuuskaupunkiin.
1970-luvun loppupuolella herätys laajeni ja kasteallas rakennettiin omaan rukoushuoneeseen, sitä ennen kävimme Hämeenlinnassa kastamassa uskoon tulleet. Niinä päivinä oli kastetilaisuuksia jatkuvasti ja seurakunta ylitti 150 jäsenen rajan. Lähetyssaarnaajina kannatettiin osakannatuksella Sirkka ja Veikko Aro-Panulaa Keniaan, Antti ja Mirja Ropoa Japaniin ja pienellä työrahalla Martti ja Maria Balkkia Formosalle.
Saarisen lähdettyä ruotsiin siirtolaistyöhön -79, oltuaan sitä ennen liki 18-vuotta Forssassa paimenena, saimme paimeneksemme Hannu Tervashongan ja herätys jatkui. Pian ylittyi 200 jäsenen lukumäärä.
Kutsuimme Antti Kivekkään seurakunnan toiseksi työntekijäksi. Meistä alkoi tuntua siltä, että tarvitsemme suuremman kokoontumispaikan kun Niilo Yli-Vainion herätyksen aikakin oli ja näimme väen liikkuvan runsain määrin herätyskokouksissa. Otimme yhteyttä Forssan kaupungin päättäjiin ja saimme tarjouksen vaihtokaupasta tonttiin tältä paikalta, jossa nyt olemme. Vaihtokirjalla -85 helmikuussa vanha tonttimme siirtyi kaupungin omistukseen ja saimme luvan olla siinä rakennuksessa vielä kolme vuotta. Tilasimme arkkitehtitoimisto Veikko Gröhniltä suunnitelmat ja piirustukset. Keväällä -85 aloimme rakentaa tätä uutta rukoushuonerakennusta.
Talkootyötä oli paljon ja sitä tekivät monet henkilöt, mutta erityisesti muistamme Urpo Tuomolan, joka siihen aikaan hän oli hallituksen puheenjohtajana. Hän teki suuren työn ollessaan koko ajan talkoissa mukana kuorma-autokuskina sekä muissa töissä. Rakennus tuli maksamaan vain 4,3 milj. mk. runsaan talkootyön takia. Sen valmistuttua -88 meillä oli velkaa 1,2 milj. Velka saatiin maksetuksi -97 joulukuussa. Tämä loppuvelka on maksettu paljolti kirpputorituloilla näiden 10 vuoden aikana. Saalem-temppelin rakennustyö kesti 3,5 vuotta ja siinä on kulunut noin 45.000 talkootuntia. Työtä ja talkoita veti suurella antaumuksella Markku Anto.
Kohti nykypäivää
Antti Kivekkään jälkeen seurakunnan paimeneksi tuli Markku Rajala. Hänen työkautensa aikana Neuvostoliiton kaaduttua ja itärajan avauduttua hengelliselle työlle lähetystyö Venäjän Karjalaan oli hyvin aktiivista. Markku teki ison työn vierailemalla säännöllisesti siellä.
Vuonna 1996 seurakunnan työntekijäksi tuli Edi Kolehmainen. Hän toimi seurakunnassa vuoteen 2003 asti. Näinä vuosina seurakunnassa alkoi mm. Royal Rangers -partiotyö sekä Evankeliointi elämäntavaksi. Nuorisotyössä ja toisena työntekijänä toimi Arto Hintsanen, joka jatkoi seurakunnan työssä Edin siirryttyä muualle.
Tapio Sopanen tuli työntekijäksi vuonna 2005. Hänen aikanaan vietiin eteenpäin yhteistyötä paikkakunnan muiden seurakuntien kanssa. Nuorisotyössä oli vastuussa mm. Samuel Savola.
Viime aikojen työntekijöitä seurakunnassa ovat olleet Marko Miettunen, Marko Kaasalainen, Anton Laurila, Tommi Hintsanen ja Suvi Hintsanen.
Historiikin on koonnut Väinö Lammintausta ja viimeiset kappaleet täydentänyt Matti Koivisto.